Yhtiölle oli kaupungin rakennusvalvontaviranomaisen päätöksellä myönnetty sähköisen viestinnän palveluista annetun lain mukainen oikeus sijoittaa matkaviestinverkon radiomasto siihen liittyvine laitteineen ja rakennelmineen A:n omistaman kiinteistön rakentamattomalle metsäpalstalle, jolla radiomasto oli aikaisemmin sijainnut maanvuokrasopimuksen perusteella.

Korkein oikeus katsoi, että kohteenkorvauksen arviointi ei voinut perustua metsätalousmaan kauppahintaa koskeviin tietoihin. Arviointi perustettiin tuottoarvoon, jota arvioitaessa otettiin huomioon aikaisempi vuokrasopimus.

Yksi keskeisimpiä lukuja asuntokauppalaissa on uuden asunnon kauppaa koskeva 4 luku ja erityisesti sen virhevastuuta koskevat säännökset. Sekä ostajan että myyjän on syytä ymmärtää asuntokauppalain virhevastuun olennainen sisältö, jotta merkittäviä kustannuksia aiheuttavilta erimielisyyksiltä myöhemmin vältytään.  

Yhteenveto:

Maankäyttö- ja rakennuslain 164 §:ssä tarkoitettu kiinteistöjen yhteisjärjestelyyn perustuva yhteiskäyttötiloihin kohdistuva käyttö- ja hallintaoikeuden luovutus oli sellainen kiinteistöön kohdistuva oikeuden luovutus, josta voitiin hakeutua arvonlisäverolain 30 §:n 1 momentin nojalla verovelvolliseksi.

Hotellirakennukseen tyypillisesti kuuluvien ja majoituskäyttöä palvelevien aula-, ruokailu-, peseytymis- tai saunatilojen olemassaolo ei vielä yksin johda siihen, että jonkin osan rakennuksesta olisi katsottava olevan muussa kuin hotellikäytössä ja että hotellirakennukselle kaavamaisin perustein kiinteistöverotusta varten laskettavaa arvoa olisi korjattava. Hotellirakennukseen kuuluva kylpylä, joka sijoittui majoitustiloista erilleen ja oli tarkoitettu rakennuksessa majoittuvia huomattavasti suuremmalle asiakasmäärälle, voitiin kuitenkin arvostaa erikseen edellyttäen, että kylpyläosa muodosti huomattavan osan koko rakennuksesta. Huomattavuutta oli arvioitava pinta-alojen lisäksi myös rakennuksen eri osien tilavuuksia vertailemalla.

Urakoitsijan suoritus käyttövesiputkien läpivientien tiivistämisessä oli puutteellinen, ja virhe oli toistunut useissa huoneistoissa. Suoritus oli selvästi poikennut siitä, mitä ammattitaitoiselta ja huolellisesti toimivalta urakoitsijalta voitiin edellyttää. Vahingonvaara oli ollut ilmeinen. Korkein oikeus katsoi, että urakoitsijan virhe oli aiheutunut sen törkeästä laiminlyönnistä. Urakoitsija oli siten rakennusurakan yleisten sopimusehtojen (YSE 1998) 30 §:n mukaisesti vastuussa virheestään takuuajan jälkeen.